Paremman sisäilman puolesta

Vanhassa vara parempi?

Sisäilmasta-asioista puhuttaessa esiin nousee tänä päivänä usein myös perinnerakentaminen. Suomessa on edelleen suuri määrä täysin kunnossa olevia vanhoja hirsirunkoisia rakennuksia 1800-luvulta tai 1900-luvun alkupuolelta. Nämä talot on rakennettu aikana, jolloin rakentamiseen käytetyt materiaalit olivat kaikki luonnonmateriaaleja. Hirsirungon lisäksi päämateriaalina on ollut puu muissakin rakennusten osissa, kuten ala-, väli- ja yläpohjassa, ovissa ja ikkunoissa. Myös tiivisteenä on käytetty orgaanisia materiaaleja, kuten sahanpurua, kutterilastua ja sammalta.

Herää kysymys, jos joskus on pystytty rakentamaan rakennuksia näin hienolla tavalla ja kestävästi, miksi emme tekisi samalla tavalla myös tänään? Vastauksena tähän kuitenkin on se, että maailmamme, elintapamme ja vaatimuksemme talojen käytölle ja energiatehokkuudelle on muuttanut niitä reunaehtoja, joiden mukaan rakentamista voidaan tehdä. Vaikka olisi edelleen toki mahdollista rakentaa taloja samalla tavalla kuin ennenkin, se ei kuitenkaan palvele meidän nykyisiä asumis- ja energiatehokkuusvaatimuksiamme.

Olosuhteet ja vaatimukset talojen sisällä tapahtuvalle toiminnalle ovat siis kovin erilaiset kuin vielä reilu sata vuotta sitten. Mitä tämä tarkoittaa?

Erityisesti vedenkäytön osalta asumisessa on tapahtunut radikaaleja muutoksia, sillä rakennuksen sisäistä kosteuskuormaa edustava vedenkäyttö on perinteisissä rakennuksissa ollut pientä. Sisäilman vesihöyryrasitus on jäänyt pieneksi saunan, pesutilojen ja vaatehuoltotilojen sijaitessa erillisessä rakennuksessa. Pyykin kuivaamisesta johtuvaa kosteuskuormaa ei ollut, sillä pyykit kuivatettiin ulkona narulla ja ruuan valmistuksessa tulleet käryt johdettiin höyrykuvun kautta ulos. Rakennukset rakennettiin lisäksi  pääsääntöisesti painovoimaisen ilmanvaihdon ja hengittävien rakenteiden varaan, mitä tuettiin tulisijan käytöllä. Liedestä syntyvä lämpö tehosti luonnollisen ilmanvaihdon toimintaa. Tuuletusta tehostettiin tarvittaessa avaamalla ikkuna. Nykyisillä kodinkoneilla ja sisätiloihin sijoitettavilla märkätiloilla, kodinhoitohuoneilla ja WC-tiloilla perinnetalot eivät kuitenkaan toimi enää samalla tavalla kuin ennen. Perinteisissä rakennuksissa on myös energiataloudellisia ongelmia tämän päivän vaatimuksiin suhteutettuna, sillä vanhalla tavalla rakennetut talot kuluttavat paljon energiaa heikon eristyksen vuoksi.

Kun katsotaan tänä päivänä pystyssä olevia laadukkaita, upeita ja hyväkuntoisia vanhoja hirsirunkoisia perinnetaloja, voi saada vääristyneen kuvan siitä, miten kestävää tuon aikainen rakentaminen on todellisuudessa ollut. Tänä päivänä näemme ainoastaan ne perinnetalot, jotka on rakennettu oikeaan paikkaan ja joita on hoidettu oikein. Vääriin paikkoihin ja huonommin ylläpidetyt rakennukset ovat jo kauan sitten kadonneet maisemasta. Tästä syystä on myös hyvin vaikea arvioida, kuinka suuressa osassa rakennuskannasta on tuolloin ollut myös sisäilmaongelmia muiden asumisviihtyvyysongelmien lisäksi.

Perinnetalojen mukainen rakentamien edellyttää, että rakennuksia myös käytetään samalla tavalla kuin niitä on käytetty aikaisemmin, jos halutaan rakentaa pitkäaikainen ja terve talo. Nykyisen energiatehokkuuden kannalta perinnerakentaminen on kuitenkin mahdoton yhtälö ainakin laajemmassa mittakaavassa, sillä ilmastonmuutoksen ja yleisen asumistasovaatimusten mukaiseen asumiseen ne eivät taivu.

On kuitenkin hienoa, että meillä edelleen on näitä perinnerakentamisen esimerkkejä olemassa ympäri maata. Nauttikaamme niistä ja pyrkikäämme edelleen ammentamaan niistä oppeja myös nykyiseen rakentamiseen mahdollisuuksien mukaan, sillä uusi tieto ja taito rakennetaan aina vanhan tiedon ja taidon varaan ja perinneosaaminen on itsessään arvokas osa kulttuurihistoriaamme.